Bloggaustauko pääsi hieman venähtämään.. en ole edes ehtinyt vierailemaan muissa blogeissa. Tänä aikana on kuitenkin ehditty neulomaan paljon ja ennen kaikkea opiskelemaan. Gradu on tutkimussuunnitelmavaiheessa ja aineisto ja kirjallisuus aika lailla hankittuna. Tavoitteena olisi valmistua tämän vuoden puolella. Antaa parisuhteeseenkin kivasti haastetta, kun onnistuu aloittamaan gradunsa heti sen perään kun toinen on juuri jättänyt dippatyönsä tarkastukseen :).
Eilen sain vihdoin pääteltyä kesällä syntyvälle siskonpojalle neuletakin ja pipon. Hyvä olla edelleenkin ajoissa näissä asioissa. 

Malli: b14-2 takki ja pipo, DROPS design
Lanka: Rowan 4ply soft, irish coffee (n. 175 g yhteensä)
Puikot: 2,5 mm
Jäin hieman pohtimaan, että tuliko setistä nyt kuitenkin liian feminiininen, muuten kyllä tykkään kovasti.
Sitten innostuin vielä pyöräyttämään Terhin innoittamana jämälangoista veljentytölle pipon ja lapaset. Kiitos inspiroivasta ja ah niin yksinkertaisesta ohjeesta!
Malli: Garter Stripe Beanie mustaa villaa -blogista, lapaset omasta päästä
Lanka: Novita Wool, Novita Nalle, Sandnes Alpakka ja jotain muuta nimettömänä pysyttelevää lankaa
Puikot: 3,0 mm
Ensi kerralla voisin esitellä vaikka tauon aikana valmistuneita pipoja.
2. maaliskuuta 2008
Remember me?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

8 kommenttia:
Jee, olipa kiva nähdä raitapipo jonkun muunkin toteuttamana! Ihanat värit, ja lapasetkin ovat aivan mainiot! Tämä täällä hymyilee ihan pöljänä. :-D
Tosi nätti tuo takki ja hattu!
Ihana setti siskonpojalle! Ei yhtään liian tyttömäinen.
Mukavaa, että bloggailet taas. :)
Kiitokset kaikille :).
Toisten tehtaillessa pipoja kasakaupalla hyväntekeväisyyteen minä vaan tikuttelen niitä kummitytölle. Täytyy varmaan kompensoida ja mennä taas luovuttamaan verta, kunhan flunssakarenssi umpeutuu.
Voi mikä vauvasetti! Kaunis kuin kinuskikarkki. Ja sievät ovat rasatkin.
Huippu vauvasetti! Piposta erityissöpöyspisteet :).
Ei ole liian tyttömäinen, minusta se on tosi kaunis setti! Myös alempi setti on ihana!
Ihana vauvasetti! Ja raitapiposetissä on ihanat värit! Kiva kun bloggailet välillä :)
Lähetä kommentti